Oppia tarvitsevia oli tulossa mäkeen kaikkialta Etelä-Suomesta. Sukset olivat pitkiä ja jäykkiä, rinteet pehmeitä ja epätasaisia. Luisu ja aura piti hallita, ennen kuin Tahkovuoren huipulle kannatti lähteä pyrkimään. Avuksi tarvittiin hiihdonopettajia. Tahkovuoren hiihtokoulun toiminta käynnistyi suurrinteiden avajaistalvena. 

Savon Sanomat kirjoitti 15. helmikuuta 1971: ”Siilinjärven kuuluisa hiihtokoulu, jota Patakukkulalla on vetänyt Eero Rimpiläinen, siirtyy Tahkovuorelle.” Uutinen piti paikkansa vain osittain. Patakukkulan opettajat opettivat Tahkovuorelle, mutta koulun toiminta jatkui myös Siilinjärvellä. 

Eero Rimpiläinen oli tuonut lasketteluharrastuksen Siilinjärvelle 60-luvun alussa. Hän valmensi kilpalaskijoita ja kouluttautui samalla hiihdonopettajaksi. Hän oli yksi Alppihiihdonopettajat ry:n perustajista, kun yhdistys perustettiin Rukalla vuonna 1964. Tahkovuoren avajaistalvena punatakkisten hiihdonopettajien toiminta Tahkovuorella oli hyvin vapaamuotoista. Opettajina toimivat Oiva Uskela, Kari Knuuttila, Anja Onatsu, Niilo Onatsu ja Eero Rimpiläinen. Opettajat tulivat paikalle Siilinjärveltä tai Kuopiosta. Tunteja pidettiin sitä mukaa kun niitä kysyttiin. 

 Järjestäytyneempi toiminta oli kuitenkin tarpeen. Hiihtokoulu tarvitsi lisää opettajia, markkinointia ja uskottavuutta. Kesällä 1971 hiihtokoulu ja Tahkovuori Oy tekivät yksityiskohtaisen sopimuksen hiihtokoulun toimintaperiaatteista. Sopimuksen allekirjoittivat 14. heinäkuuta 1971 Eero Rimpiläinen ja hiihtokeskuksen silloinen toimitusjohtaja Pekka Reinikka. Hiihtokoulun nimi oli Tahkovuori Top -hiihtokoulu. Opettajille myönnettiin vapaakortti hiihtohissiin. Lisäksi sopimuksessa sanottiin, että kurssi- ja tuntimaksut menevät suoraan opettajille. 

Hiihtokoulun toiminta vakiintui nopeasti. 

Jorma Eronen suunnitteli hiihtokoululle oman logon. Yhtenäinen asu antoi näkyvyyttä rinteissä. Koulu kasvoi nopeasti. Mainos hiihtokoulun toiminnan alkuajoilta kertoo, että hiihtokoulu tarjosi asiakkailleen viikkokursseja, päiväkursseja, yksityistunteja sekä erikoiskursseja pienryhmille. Hiihtolomien aikoina lomalaisille opetettiin myös ratalaskua erityisissä kilpakouluissa, joita veti muun muassa moninkertainen Suomen mestari Heikki Ruuskanen. Yksityistunnin hinta oli 30 markkaa. Koko päiväksi hiihdonopettajan sai käyttöönsä 150 markalla. 

Jo tuolloin hiihtokoulu oli oivaltanut, mitä mahdollisuuksia sponsoreiden tuessa piilee. Hiihtokoulun mainos kertoi, että koulun opettajat käyttävät seuraavia hyviksi havaittuja lasketteluvarusteita: Mekkoteoksen (sittemmin Torstai) lasketteluasuja, Kneissl-suksia, Tyrolia- ja Marker-siteitä, Caber-kenkiä, Eisbär-villapaitoja sekä A-Sport-pipoja. 

70-luvun puolessa välissä hiihtokoulun päätukijaksi tuli kuopiolainen Eloranta Oy, joka toi maahan Rossignol-suksia, Salomon-siteitä ja Nordica-kenkiä. Yhtiön mainososasto suunnitteli ja toteutti hiihtokoulun diplomin ja valmistutti myös hiihtokoulun metallisen merkin. Myös suuritöiset hiihtokoulun ulkomainokset saatiin samalta firmalta.

 

 Vuonna 1972 avattiin Tahkovuoren hotelli. Keskus alkoi elää myös arkipäivisin. Hiihtokoulun palveluja tarvittiin, mutta läheskään aina opettajilla ei ollut riittävästi töitä. Ravintolakin kävi tyhjäkäynnillä. 

 Ongelman ratkaisi Erkki Ahlstenin ja Antero Pennasen kehittelemä Superloma, halpa kolmen tai viiden päivän hotellipaketti, johon sisältyi myös hiihdonopetus. Hiihtokoululle saatiin lisää kysyntää, ja opettajat pystyttiin ottamaan hotellin palkkalistoille. Näin varmistettiin, että opettajia oli aina paikalla. 

Hiihdonopetus tuli osaksi Tahkovuoren arkea. Opettajat ruokailivat henkilökunnan kanssa samoissa tiloissa ja tutustuivat Tahkovuoren rinnemiehiin ja tarjoilijoihin. 70-luvun puolivälissä hiihdonopettajien työnkuva oli niin Tahkolla kuin muissakin hiihtokeskuksissa hyvin laaja. 70-luvun alussa tehdyn sopimuksen mukaan opettajien tuli muun muassa opettaa laskettelua sekä maastohiihtoa, markkinoida yhtiön lasketteluvälineitä, huolehtia yleisvalvonnasta rinteillä, olla vetäjänä hiihtoretkillä, toimia rinnetapahtumien järjestelytehtävissä, ohjelmoida ja järjestää vapaamuotoista iltaohjelmaa sekä pitää työpäiväkirjaa ja täyttää raporttilomakkeet.

 

 Päivät kuluivat opetustyössä. Iltapäivällä hissien sulkeutuessa opettajat kävivät keräämässä rinteestä irtokivet, joita luonnonlumen varassa olleissa rinteissä riitti pitkin talvea. Hotelli oli pieni, ja viikkovuorossa oleva opettaja ennätti tutustua työvuoronsa aikana käytännöllisesti katsoen kaikkiin hotellin vieraisiin. Iltapäivällä baarissa puitiin päivän tapahtumia ja pidettiin muuten vain hauskaa. Illalla opettajat järjestivät hotellivieraille monenlaista ohjelmaa. Baarissa esitettiin maahantuojilta lainattuja hiihtoelokuvia oikealla 16 mm:n projektorilla. Järjestettiin nuotioiltoja, pidettiin naamiaisia ja tietenkin istuttiin iltaa. 

Hiihtokoululla oli käytössään ravintolan parhaalta paikalta oma kulmapöytä. Siinä pidettiin juhlia, joissa oltiin välillä joskus pöydän allakin. 

Monille asiakkaille hiihdonopettajista tuli ensimmäinen pysyvä kontakti Tahkovuoreen. Osasta hotellin vieraista alkoi tulla kanta-asiakkaita. Monet heistä kävivät säännöllisesti hiihtokoulussa tai laittoivat lapsensa tunnille. Ruuhka-aikoina kanta-asiakkaat keksivät käyttää hyväkseen hiihtokoulun mahdollisuutta ohittaa pitkiksi venyneet hissijonot. Näistä ”kiilakouluista” tuli sanomista, ja vähitellen ne loppuivat. 

 

Ensimmäiset rinnetapahtumat järjestettiin Tahkolla jo 70-luvun alussa. Lapsille pidettiin leikkimielisiä kilpailuja ja parhaille ripustettiin kaulaan Tahkovuoren omat mitalit. Vauhtirinteen yläosassa käytiin usein kovia paripujottelukilpailuja. 

Vedonlyönti oli ankaraa herrojen keskuudessa, ja useampi hieno konjakkipullo vaihtoi omistajaa. Pisimpään hiihtokoulun kilpailuista on elänyt pääsiäisen Härvelikisa, joka järjestettiin aluksi opettajien voimin. Kautta aikojen ensimmäisen härvelikisan vuonna 1981 voittivat koulun omat pojat Olli Santala ja Ari Kuosmanen, jotka laskivat rinnettä alas saunanlauteilla. 

Kilpailun suosio kasvoi, ja muutaman vuoden jälkeen se annettiin ammattilaisten eli Ski Funin hoidettavaksi. 

Lasten opetukseen panostettiin erityisesti joulu- ja hiihtolomaviikoilla. Suurin suosio oli tietenkin Mikko Alatalon vetämillä Känkkäränkkähiihtokouluilla. 80-luvun alussa Jammu Särkkä toi Tahkolle nykyisen Suomi Slalomin edeltäjän Honda Skimbaaja Cupin. Uudentyyppiset jokamiehen kilpailut, joissa käytettiin tasoituskertoimia, alkoivat myös Tahkovuorella. Hiihtokoulun vetämästä Suomi Slalomista tuli Tahkovuorella erittäin suosittu tapahtuma. Ratalaskusta innostuneita vakioasiakkaita riitti kilpailuihin, joissa oli enimmillään lähes sata osanottajaa. 

Parhaana talvena Tahkon Suomi Slalomissa oli noin 700 osanottajaa. Innokkaisiin kilpailijoihin kuuluivat myös Ekku, Heppu ja Anna Pentti. 

70-luvulla hiihtokoulun toiminta oli hyvin kansainvälistä. Opettajia työllistivät erityisesti saksalaisvieraat, joita saatiin Tahkolle halvan markan ansiosta yllättävän paljon. Tuohon aikaan suuret, jopa parinkymmenen hengen saksalaiset maastohiihtoryhmät olivat tavallisia hiihtokoulussa. Joskus saksalaisia oli paikalla niin paljon yhdellä kertaa, että maastohiihtosukset loppuivat vuokraamosta kesken. Nilsiästä käytiin silloin ostamassa uusia Neverwax-pitopohjasuksia. 

Jäälle oli vedetty halstarilatu, jolla saksalaiset harjoittelivat sinnikkäästi maastohiihdon tekniikkaa. Hyvin saksaa puhunut hiihdonopettaja Ari Kuosmanen opetti muille opettajille saksankielistä terminologiaa. Kuosmanen työskenteli 80-luvun alussa Tahkovuorella myös kesäisin vapaa-ajan ohjaajana. 

Erikoisimpia oppilaita olivat suomalaiset maajoukkuetason maastohiihtäjät, jotka kävivät Tahkon hiihtokoulussa vuonna 1977 opettelemassa mäenlaskua ja testaamassa nopeimpia laskuasentoja ennen Lahden MM-kisoja. 

Juha Miedon, Helena Takalon ja kumppaneiden Tahkon-vierailu sai osakseen laajaa huomiota lehdissä. Hiihtäjien nopeuksia mitattiin siihen aikaan harvinaisen sähköisen ajanoton avulla sekunnin sadasosan tarkkuudella. 

Maastohiihtäjille saatiin todistettua, että syöksylaskusta tuttu muna-asento oli nopein ja vakain alamäessä.

Ohjelmassa oli myös vapaamuotoista laskettelua. 

Eero Rimpiläinen lopetti hiihtokoulun johtajana talven 1980 aikana. Seuraava hiihtokoulun johtaja oli Jouko Haapoja Helsingistä. Haapoja, joka oli kokenut juontaja ja esiintyjä, opetti myös muille koulun opettajille, mitä mikrofonin kanssa pitää tehdä. Aamu- ja iltakuulutuksista hotellilla tuli säännöllinen osa päivän ohjelmaa. Haapojan jälkeen koulua johtivat vuorollaan Markku Rimpiläinen, Terttu Väisänen, Ari Kuosmanen ja Pekka Hämäläinen, sekä Seppo Ripatti. Vuonna 2000 koulun vetäjäksi tuli Kimmo Issakainen. 

Niin kauan kuin hiihtokoulun opettajat olivat hotellin palkkalistoilla, hiihtokoulun johtajan tärkeimpiä tehtäviä olivat opettajien valinta, vuorolistan laatiminen sekä sopimusneuvottelut hotellin kanssa. 

Majoitus oli aihe, josta puhuttiin pitkään ja hartaasti jokaisessa hotellin ja hiihtokoulun välisessä palaverissa. Tahkovuoren alkuvuosina, kun opetusta tarjottiin pääasiassa viikonloppuisin ja opettajat tulivat Tahkolle korkeintaan Kuopiosta, ei majoitusongelmia sanottavasti esiintynyt. Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti 70-luvun puolivälissä, kun opetusta piti olla tarjolla myös tavallisina arkiviikkoina. Opettajille piti järjestää jonkinlainen majoitus. Hotellin kanssa oli sovittu, että opettajat saivat asua hotellihuoneissa, jos niitä oli vapaana. Aina tilaa ei tietenkään hotellista löytynyt. Silloin opettajat majoitettiin mitä erilaisimpiin tiloihin. 

Asunto-ongelmasta kärsivät myös Tahkovuoren kausityöntekijät. He asuivat Tahkolla alkeellisissa oloissa koko talven, hiihdonopettajat viikon kerrallaan. Toisaalta opettajia majoitettiin paikkoihin, joita ei henkilökunnallekaan tarjottu. 

Yleisessä käytössä oli ylähotellin siivouskomero eli Niagara-kabinetti, joka sai nimensä komeron seinällä kulkevasta suurehkosta viemäriputkesta. Erään kerran kävi niin, että Matti Haaviston tullessa iltapäivällä rinteestä hänen tavaransa oli siirretty pois huoneesta, joka yllättäen oli saatu myytyä. Respa kertoi, että tavarat oli siirretty asuntovaunuun, johon myös Matin sopisi mennä parin rakennusmiehen seuraksi. Kun Matti pääsi vaunulle, hän tapasi asuinkumppaninsa sammuneina heidän yhteisestä majapaikastaan. Kokouskabinettiin majoitetun naisopettajan tavarat oli puolestaan siirretty saunareissun aikana pois alkavan kokouksen tieltä. Pelkässä kylpytakissa ei edes voinut lähteä naapuritaloon kysymään vastaanotosta, mistä löytäisi omat vaatteensa. Jos opettajia oli paikalla useampia, majoitukseen käytettiin yläkerran kokoustiloja. Sopu antoi sijaa, ja kabinetin lattialta heräili monena aamuna koulun opettajien lisäksi muitakin hiihtäjiä. Eräänä vappuaamuna Foxu Fogelholm käytti herätyskellona samppanjapulloa. Päät nousivat patjoilta erittäin ripeästi. 

Ensimmäinen parannus hiihtokoulun majoitustilanteeseen saatiin, kun hotelli suostui antamaan koulun käyttöön mökin puolikkaan koko talveksi. Hiihtokoulu sai käyttöönsä esittelymökin, joka sijaitsi suunnilleen nykyisen Tahko Shopin paikalla. Esittelymökki saatiin asuttavaksi, kun silloinen rinnepäällikkö Pentti Mansikkaviita ja muutamat rinnemiehet kaivoivat jälkikäteen lapiolla viemärit ja vesijohdot mökin alle. 

Kun Huippupaikat hankki Tahkonrinteet omistukseensa, Tahkolle päätettiin rakentaa ensimmäinen kunnollinen huoltohalli. Mansikkaviita rakensi huoltohallin toiseen päätyyn majoitustilat hiihtokoululle. Nimen uudelle tilalle keksi tiettävästi umpisavolainen hiihdonopettaja Osku Räsänen. Tampparihallin päädyssä oli tietenkin Hampparitalli. Kun hiihtokoulun toiminta laajeni ja opettajien määrä kasvoi, hiihtokoulun johtajan työn hoitaminen sivutoimisena kävi työlääksi. 

Vuonna 1990 perustettiin Tahkovuoren Hiihtoseura ry, joka ryhtyi neuvottelemaan hiihtokoulun asioista rinteiden uuden omistajan Huippupaikat Oy:n kanssa. Vuonna 1996 hiihtokoulun toiminta oli jo niin laajaa, että siitä päätettiin muodostaa itsenäinen osakeyhtiö. Tahkovuoren Hiihtokoulu Oy:n osakkaiksi tuli 40 toimivaa opettajaa. Yhtiömuoto lisäsi selvästi hiihtokoulun toimintamahdollisuuksia. Omaa kalustoa pystyttiin hankkimaan. 

Vuonna 1997 hiihtokoulu rakensi oman toimiston lastenrinteen juurelle. Oma toimisto antoi mahdollisuuden muun muassa testisuksien käyttöönotolle. Asiakkaille toimisto oli helpotus, sillä opettajien tavoitettavuus parantui oleellisesti. 

Aiemmin opettajat olivat kokoontuneet tasatunnein hiihtokoulun kohtauspaikalle. Hiihtokoulun toiminta muuttui koko ajan ammattimaisemmaksi.  

Ensimmäiseksi kokopäiväiseksi toiminnanjohtajaksi palkattiin Jaana Kuusela. 

Keväällä 2000 Tahkon hiihtokoulu sai vuoden hiihtokoulun tittelin. 

2000-luvulla hiihtokoulun liikevaihto kasvoi tasaisesti. 100 000 euron liikevaihdon raja ylittyi vuonna 2004. Samana syksynä koulun toiminnanjohtajaksi tuli Elina Juutilainen. 

Ulkomaalaisten matkailijoiden määrän kasvu näkyi myös hiihtokoulun toiminnassa. Kysyntä alkoi painottua aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Perinteisten hiihtolomaviikkojen lisäksi myös uuden vuoden viikoista on tullut kiireistä aikaa. Vilkkaimmilla viikoilla on ollut töissä yhtä aikaa jopa 15 hiihdonopettajaa. Pitkälti ulkomaalaisten asiakkaiden ansiosta hiihtokoulun liikevaihto teki vuonna 2006 selvän kasvuhyppäyksen ja ylitti 150 000 euron rajapyykin. Tulevina vuosina hiihtokoulun toiminta tulee todennäköisesti muuttumaan. Huippupaikat Oy aikoo kytkeä koulun entistä kiinteämmin rinneyhtiön osaksi. Vuosien mittaan moni hiihdonopettaja on löytänyt Tahkovuorelta työpaikan tai ryhtynyt yrittäjäksi alueella. Terttu Väisänen perusti Tahkon alueen ensimmäisen kaupan Tahko Shopin. Mika Hokkinen aloitti Panorama Barin toiminnan. Jouko Liinamaa isännöi Pehkubaaria ja työskentelee Liinamaa Palveluiden kehitysjohtajana. Veli-Matti Kuuselasta tuli Tahkovuoren valmennuskeskuksen ensimmäinen johtaja, Keijo Mäkiästä valmennuskeskuksen lajivalmentaja.